Pyhämaan

Matkailuyhdistys ry




Luodolla Tuulee -tapahtuma

Pyhämaan Matkailuyhdistys ry järjesti 9.-11.7.2010 vuosittaisen Luodolla Tuulee –tapahtuman yhteistyössä pyhämaalaisten yhdistysten, yritysten sekä seurakunnan kanssa. Tarkoituksena on elävöittää pyhämaalaista kesää ja tarjota sekä pyhämaalaisille että mökkiläisille mahdollisuus viettää iloisia hetkiä yhdessä ja samalla tavata vanhoja tuttuja ja tutustua uusiin ystäviin.

Tänäkin vuonna tapahtumassa oli enemmän ohjelmaa kuin milloinkaan aiemmin. Pyhämaan kirkonkylä oli väkeä ja vilinää tulvillaan koko kuuman viikonlopun ajan. 

Tapahtuman avasi Pyhärannan kunnanjohtaja Pauliina Sarilo. Matkailuyhdistys kiittää Pauliinaa hänen vierailustaan ja kauniista sanoistaan. Kuuntele Pauliina Sarilon avajaispuhe Kalantiväylän sivuilta Kunnanjohtaja Pauliina Sarilon avajaispuhe. (Avautuvassa ikkunassa on lista video-otoksia, valitse linkki Sarilon puhe Luodolla tuulee –tapahtumassa).

Vuoden Pyhämaalaiseksi valittiin Matkailuyhdistyksen toimesta yrittäjäpariskunta Vesa ja Kirsti Salminen. Salmisten yritys on Warma-Uunit, jonka he ovat saaneet sitkeällä työllä ja peräänantamattomuudellaan menestymään ja kasvamaan huomattavan suureksi toimijaksi koko Suomen tasolla. Valinnan suorittanut Pyhämaan Matkailuyhdistyksen johtokunta totesi perusteluissaan Vesa ja Kirsti Salmisen tekevänsä työtään ”lämmöllä” ja olevan hyvin ystävällisiä, palvelualttiita, mutta myös vaatimattomia omista saavutuksistaan.  Heidän yritystoiminnallaan on suuri työllistävä vaikutus lähiseuduilla ja se on levittänyt hyvää Pyhämaa-kuvaa laajalle. 

Pyhämaan Matkailuyhdistys kiittää kaikkia tapahtumiin osallistujia, tapahtumien järjestäjiä, pyhämaalaisia yhdistyksiä ja yrityksiä, seurakuntaa, talkooväkeä ja kaikkia niitä, jotka olivat mukana toteuttamassa tämänkinvuotista tapahtumaa. Luodolla Tuulee –tapahtuman järjestäminen perustuu vapaaehtoisuuteen ja reippaaseen talkoohenkeen, ilman niitä tapahtumaa ei olisi mahdollista toteuttaa.

Me voimme todella olla ylpeitä tapahtumastamme. Taloudelliset resurssimme ovat hyvin rajatut, mutta niin pyhämaalaisten kuin mökkiläistenkin innokas ja sitkeä talkootyö auttaa meitä jatkossakin järjestämään hienon tapahtuman. Vielä kerran: suurkiitokset!  

Alle tunnelmia tapahtumasta! (klikkaa kuvaa, niin näet sen suurempana)

PERJANTAI 9.7.2009

      

    

    

    

    

    

  

KOIRIEN SYÖNTIKILPAILUN TULOKSET:

1.       Milla Siivonen / Sälli, 11,2 sekuntia

2.       Ilkka Sotka / Sara, 11,8 sekuntia

3.       Maija Jortikka / Vanda, 14,8 sekuntia

4.       Mikko Mäkelä / Mimmi, 23,0 sekuntia

5.       Paula Salo / Onni, 24,8 sekuntia

6.       Salla Kantola / Mocca, 25,2 sekuntia

7.       Salla Kantola / Diiva, 33,0 sekuntia

8.       Maarit Vähätupa / Pontus, 35,0 sekuntia

9.       Sanna Heinonen / Nalle 37,0 sekuntia

10.   Mari Salonen / Viivi, 40,0 sekuntia

11.   Aino Iisakson / Kamu, 1 min 20 sekuntia

12.   Jouko Jusi / Aada-Mari, 1 min 30 sekuntia

13.   Laura Jerkku / Hera, 1 min 34 sekuntia

Ilman sijoitusta jääviä koiria löytyi myös, koska kuivat nappulat eivät ole kaikkien herkkua:

·         Jarkko Kleemola / Elli

·         Essi Varjonen / Pläkä

·         Eeva Kylen / Onni

·         Matti Ojala / Teddy

·         Maarit Vähätupa / Roki

Koirien syöntikilpailu järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Luodolla tuulee –tapahtumassa, mutta tulevina vuosina kisoja on varmasti tulossa lisää. Kisan järjesti ja sitä piti yllä metsästysseura Pyhämaan Sisu.

ARPAJAISTEN VOITTOLUETTELO (PERJANTAINA JA LAUANTAI)

LAUANTAI 10.7.2009

    

      

    

    

    

    

 

LASTEN ONKIKILPAILU

Osallistujia oli yhteensä onkikilpailussa 23 ja heidät jaettiin kahteen ryhmään: alle 8-vuotiaat ja alle 12-vuotiaat.

Alle 12-vuotiaitten kolmen kärki:

1.       Axel Lamminen 2335g

2.       Leevi Heinonen 1175g

3.       Jesse Friberg 835g

Alle 8-vuotiaitten kolme parasta:

1.       Satu Holmberg 745g

2.       Iida Korpijärvi 700g

3.       Jere Friberg 610g

Kilpailussa palkittiin myös suurimpien ja painavimpien kalojen pyytäjät molemmista sarjoista, jotka olivat:

Alle 8-vuotiaat: Oscar Lamminen, jonka kala painoi 480g ja alle 12-vuotiaat: Axel Lamminen, jonka kala painoi 1020g

 

SOKKOSOUDUN MM-KISAT (epävirall.) TULOKSET:

1.       Pyhämaan Kalastajaseura, soutajina Juha Johtela ja Pasi Hellsten

2.       Kankron kalliolaiset, soutajina Markku Junttila ja Kari Aalto

3.       Joukkue ”Thelma ja Louise”, soutajina Lilja Laiho-Virtanen ja Marko Kivistö

Sokkosoudun epäviralliseen MM-taistoon osallistui 8 venekuntaa. Kaunis sää suosi sekä soutajia että katsojia, joita myös oli paikalla lukuisa määrä. Kilpailu toteutettiin parikilpailuna cup-tyyliin, jolloin hävinnyt venekunta putosi jatkosta.

Kilpailu oli jännittävä ja finaaleihin päästessä se tuli yhä jännittävämmäksi. Semifinaalissa Kalastajaseuran Hellsten putosi veneestä, mutta loikkasi vedestä takaisin veneeseen kuin lentokala. Tästä haverista huolimatta kalastajat ottivat rutiinillaan semifinaalin selvän voiton.

Loppukilpailussa kohtasivat Kalastajaseuran ja Kankron Kalliolaisten joukkueet. Kilpailu oli hyvin tiukka siihen asti, kunnes kalliolaiset kadottivat suuntavaistonsa ja tekivät raskaalla ruuhella ylimääräisen piruetin. He lähtivät kuitenkin sisukkaasti jatkamaan ja tavoittivat Kalastajaseuraa, jolla oli omat ongelmansa airojensa ilmeisesti irrotessa hetkeksi. Kalliolaisten loppukiristä huolimatta Kalastajaseura piti niukasti kärkipaikan ja kaiken kukkuraksi Kalliolaiset kärsivät viime metreillä välinerikon oikean airon tarttuessa hiekkaan ja katketessa. He joutuivatkin rantautumaan venetsialaistyyliin vain yhden airon avulla. 

Kilpailun päätuomarina ja palkintojen jakajana toimi Pyhämaan Kalastajaseuran puolesta moninkertainen sokkosoudun voittaja Seppo Lamberg, joka kiitteli kilpailun jännittävyyttä ja rehtiyttä.

 

SUNNUNTAI 11.7.2009

Pyhämaan yhdistysten välinen keruukilpailu:

”SANASUTKAUKSI JA PIÄNI TARINOI PYHÄSTMAAST, PYHÄMAALAISIST JA HEIJÄ LASTES JA LASTELASTES EDESOTTAMUKSIST”

Kilpailuun osallistui 11:sta haasteen saaneesta ainoastaan kaksi: Pyhämaan Matkailuyhdistys ja Pyhämaan Marttayhdistys. ”Saalis” olisi ollut varmasti mahtava ja monipuolinen, jos haaste olisi yhdistyksissä innolla otettu vastaan. Kiitos kuitenkin kilpailuun osallistuneille!

Kokoelmat olivat nähtävinä sekä äänestystä varten NS:n talossa Luodolla Tuulee-tapahtuman sunnuntaina 11.7.2010  klo 11-20.30, jonka jälkeen äänestyslaput laskettiin.  Äänten laskijana oli yhdistysten ulkopuolisena henkilönä Pirkko Jusi. Äänestämässä oli käynyt  52 henkilöä.

Äänestyksen tulos:

No 2. Pyhämaan Matkailuyhdistys 5 ääntä ja No 3. Pyhämaan Marttayhdistys 47 ääntä.

Yhdistyksiä ei palkita, mutta äänestäneiden kesken on arvottu voittoja. Kiitos äänestäjille!

 

SANANSUTKAUSKILPAILUSSA ÄÄNESTÄNEITTEN KESKEN ARVOTUT VOITOT JA VOITTAJALUETTELO:

027.JPG

1. Johdoton vedenkeitin

Jarkko Hannula, Uki

2. Pumpputermari

Jarmo Hannula, Uki

3. Vieraskirja

Tarja Kapiainen, Pyhämaa

4. Lasikulhosetti

Anukka Oras, Pori

5. Hiiri-pihakoriste

Hilppa Mannila, Rauma

6. Retkikassi

Sofia Törö, Helsinki

7. Jälkiruokamaljat

Timo Koskinen, Masku

8. Tiiviötölkki

Leena Aivola

9. Veivattava taskulamppu

Aimo Aivola

10. Maustemylly

Pirkko Jusi

11. Tuikkuteline

Tuulikki Salminen, Pyhämaa

Onnittelut voittajille! Kilpailun järjesti Pyhämaan Matkailuyhdistys ry ja onnettarena toimi Seppo Aalto.

 

    

    

 

 

 

 

Pyhämaan Matkailuyhdistys | Webmaster